Voimajohdon rakennustyön eteneminen
Sähkön siirrosta vastaava Pori Energia Sähköverkot on käynnistänyt poikkeuksellisen mittavan siirtoverkkoinvestoinnin. Työn alla on 110 kilovoltin siirtolinjan uusiminen Ulvilan (Kuorilan) ja Kaanaan välillä. Noin vuoden kestävä projekti aloitettiin marraskuussa 2007.
 | |
Sähkölinjojen uusiminen onnistuu parhaiten talvipakkasella maan ollessa jäässä. Ulvilan ja Kaanaan välillä olevan siirtoverkon rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa ja ne kestävät noin vuoden. |
Tämän lisäksi kantaverkon Ulvilan sähköaseman ja Kuorilan välille vedetään kahden kilometrin matkalle kokonaan uutta sähkölinjaa. Uusi sähkölinja rakennetaan valmiina olevaan johtokäytävään, jossa on jo kaksi muuta siirtolinjaa.
Johdon uusimisella saadaan parannettua jakelualueen sähkönsiirron ja -jakelun luotettavuutta sekä samalla kasvatetaan Ulvilan ja Kaanaan välisen sähkölinjan siirtokapasiteettia. Investoinnilla varmistetaan lisäksi Kaanaaseen valmistuvan voimalaitoksen tuotannon asianmukainen siirto.
Myrskyt aiheuttavat toisinaan ongelmia maastossa risteileville sähköjohdoille. 110 kilovoltin linjoilla ei tätä pelkoa ole, koska kaikki riskietäisyydellä olevat puut raivataan pois. Yksi vaihtoehto estää myrskyvahingot olisi kaivaa johdot maan alle, mutta siirtoverkossa esteeksi muodostuu sen kalleus. Siirtoverkon maahan upottamiseen turvaudutaan vain lyhyillä matkoilla siellä, missä ilmajohtojen rakentaminen ei ole mahdollista eli tiheään asutuilla kaupunkialueilla.
Nykyaikaiseen elämään kuuluu, että tarjolla on riittävästi tasalaatuista hyvää sähköä vuoden jokaisena päivänä. Varsinkin maaseudulla asunut vanhempi väki muistaa ajan, jolloin katossa roikkuva hehkulamppu antoi vaihtelevasti valoa. Tavanomaista heikommin valaissut lamppu oli merkki kulutuksen huipusta ja sähkön niukkuudesta. Se ei kuitenkaan johdu sähkön vähyydestä, vaan verkon heikkoudesta. Ongelma poistuu, kun verkkoa vahvistetaan.
Seuraa Ulvila - Kaanaa -voimajohdon rakentamista
Seuraa Ulvila - Kuorila -voimajohdon rakentamista
|