Myrskyrintama aiheutti sähkökatkoja Porissa
Porin alueen yli kulkenut myrskyrintama aiheutti sähkökatkoja Pori Energia Sähköverkkojen jakelualueella lauantaina. Myrskytuuli on kaatanut runsaasti puita ja lennättänyt oksia erityisesti rannikon ilmajohtoalueilla.
Myrskyn vuoksi tapahtuneiden häiriöiden johdosta aiheutui sähkökatko enimmillään noin 3400:lle Pori Energia Sähköverkkojen asiakkaalle Ahlaisten, Mäntyluodon, Preiviikin, Makholman, Viasveden ja Lattomeren alueilla.
Keskeytykset alkoivat iltapäivällä noin klo 14.00. Pori Energia Sähköverkkojen jakelualueella oli klo 18.00 vielä noin 2 500 asiakasta ilman sähköä. Asentajat korjaavat vikoja edelleen ja tilanne pyritään normalisoimaan mahdollisimman pian. Alustavan arvion mukaan valtaosa vioista saadaan korjattua sunnuntaihin mennessä, mutta yksittäiset korjaustyöt voivat mahdollisesti jatkua alkuviikkoon saakka.
Mikäli huomaat pihallasi myrskyvaurioita sähkölinjoilla, älä raivaa puita tai koske sähkölinjoihin itse vaan ota yhteyttä Pori Energian Sähköverkkojen häiriönumeroon 02 633 1161.
Sähkökatkojen tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti www.porienergia.fi/keskeytyskartta. Pori Energia Sähköverkot saa tiedon automaattisesti keskeytyskartalla näkyvistä sähkökatkoista.
Lisätiedot
Pertti Menonen
toimitusjohtaja
Pori Energia Sähköverkot Oy
puh. 044 425 3790
email: pertti.menonen@porienergia.fi
