Asuinpaikka ei ole nähtävyys, vaan tapa elää – paitsi Porissa

Suomen Asuntomessujen valtakunnallisessa asukasbarometrissa selvitettiin, mistä asioista suomalaiset ovat ylpeitä omilla asuinpaikkakunnillaan. Yleensä asukkaat arvioivat omien paikkakuntiensa vetovoimaisuutta ensisijaisesti lähiluonnon, palvelutarjoaman ja alueen ihmisten kautta. Asuinpaikka ei ole nähtävyys, vaan tapa elää ja järjestää oma arki. Tulevan kesän asuntomessupaikkakunnalla Porissa ylpeydenaiheina nousevat kuitenkin hyvin korkealle myös Porin matkailun vetovoimatekijät, Yyteri ja Kirjurinluoto. 

– Asukkaille kunnan tai kaupungin brändi on ennen muuta asuinympäristö, ja palvelut sen ympärillä. Porissa Yyteri ja Kirjurinluoto vetävät alueelle matkailijoita, mutta ovat porilaisille eläviä arjen ilonaiheita. Lisäksi porilaiset ovat tyytyväisiä kaupungin kokoon, jossa kaikki tarvittava tuntuu olevan tarpeeksi lähellä, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Suomessa elävä maailman onnellisin kansa on myös asuintyytyväisyydessään sekä Euroopan että maailman absoluuttista kärkeä. Kansainvälisesti vertailtuna asumisen kohtuulliset minimiolosuhteet kaikille on Suomessa pystytty tarjoamaan varsin hyvin. Suomen kilpailuvalttina esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan verrattuna on se, että varsinaisesti huonoina pidettyjä asuinalueita ei ole päästetty syntymään Suomeen.

Asuntomessut Porissa pari kilometriä keskustasta – joen rannalla

Tulevana kesänä Asuntomessuilla pääsee tutustumaan porilaiseen asumiseen Karjarantaan syntyneen uuden asuinalueen kautta. Messualueelle rakentuu paraikaa 28 pientalon, 1 rivitalon, hoivakodin ja päiväkodin kokonaisuus. Kokemäenjoen rannalle noussut asuinalue on rakentunut vanhalle teollisuusalueelle, suoraan palveluiden yhteyteen. Asuinalueella voi asua läpi ihmiselämän, kun palvelut, eri asumismuodot ja liikkuminen ovat kytkettyinä arkeen saumattomasti iästä ja elämänvaiheesta riippumatta.

- Karjarannassa nousevat esille samat asiat mitä porilaiset arvostavat paikkakunnalla yleisesti: Kirjurinluoto aluetta vastapäätä, vieressä virtaava joki ja kaikki lähellä -tunne, kun alue on osa kaupunkikeskustaa. Alue on suunniteltu niin, että siellä voi elää vauvasta vaariin. Lisäksi oheiskohteina toimivat Yyteri, paikkakuntalaisten yksi isoimmista ylpeydenaiheista, sekä Karhukortteli ja peruskorjattu Porin teatteri. Ensi kesänä Pori pääsee näyttämään omat parhaat puolensa koko Suomelle, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen iloitsee.

Kuvituskuva: Asuntomessukohde Valovoima

 

Pori Energia Valovoima - ekologinen ja valovoimainen koti joen rannalla

Pori Energian Valovoima (kohde numero 10) on nimensä mukaisesti valovoimainen koti keskellä kaupunkikylää. Pori Energia on päänäytteilleasettajana kohteessa. Talossa on luovia yksityisyyttä lisääviä ratkaisuja, kuten oleskelutilat jotka avautuvat ja jatkuvat isojen ikkunoiden kautta suojaisaan atriumpihaan. Korkea tila tuo vaihtelua isoon sisäkattopintaan, ja korkeat ikkunat olohuoneessa tuovat sisälle valon voimaa. Luonnon valon lisäksi on kekseliäillä sisustusratkaisuilla tuotu taloon myös sähköistä valoa niin talon sisä- kuin ulkopuolellekin. Ekologiset arvot näyttäytyvät mm. materiaalivalinnoissa, lämmitysratkaisuksi valitussa kaukolämmössä ja lisäksi Pori Energian katolle asentamassa aurinkosähköjärjestelmässä (katso video alla).

Heinäkuun 6. päivänä alkavat Asuntomessut avaa ministeri Kimmo Tiilikainen. Avajaispäivästä lähtien messuvierailla on mahdollisuus tutustua Asuntomessuihin 31 päivän ajan. 

Julkaistu 8.5.2018.

Tämä artikkeli on uudelleen julkaistu järjestelmäpäivityksen takia, tietoa järjestelmäpäivityksestä ja sen vaikutuksista voit lukea täältä.