2018
Uutiset
5.7.2019
Pori Energian asiakaspalvelun aukioloajat muuttuvat 1.8.2019 alkaen
Asiakaspalvelun ja laskutuksen aukioloajat muuttuvat 1.8.2019 alkaen, palvelemme jatkossa arkisin klo 8-16 (aiemmin arkisin klo 8-16.15). Julkaistu 5.7.2019
29.5.2019
Kaapelointityöt sulkevat osan Antinkadusta ja kauppatorin laiturialueesta ensi viikolla
Antinkatu 11:n kohdalla katu suljetaan ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteeltä tiistaina 4. kesäkuuta 2019 kello 8 alkaen. Antinkatu pyritään avaamaan liikenteelle viimeistään keskiviikon 5. kesäkuuta aikana. Työmaa-aikainen liikenne ohjataan kulkemaan Antinkadulta Pohjoiskauppatorille ja Gallen-Kallelankadulle. Työmaa-alue pyritään rajaamaan niin, että lähialueen yrityksiin ja huoneistoihin on vapaa pääsy.
19.12.2018
Sponsorointituen haku vuonna 2019
Vuonna 2019 käsittelemme sponsorointihakemuksia Maaliskuun toinen viikko (vko 10) Toukokuun kolmas viikko (vko 19) Syyskuun toinen viikko (vko 36) Marraskuun toinen viikko (vko 45)
19.12.2018
Aurinkosähkön tuotannon ympärille uusi valtakunnallinen palveluyhtiö
Palveluyhtiö Naps Aurinkovoimala Oy on nimensä mukaisesti perustettu yhdessä aurinkosähköpioneeri Naps Solar -konsernin kanssa. Yhtiön omistajien välinen roolitus on selkeä. Naps Solar Systems Oy suunnittelee ja rakentaa aurinkovoimalat ja Kokkolan Energian, Oulun Seudun Sähkön, Pori Energian, Rauman Energian, Vantaan Energian, VSV-Yhtiöiden ja Napsin omistama Naps Aurinkovoimala Oy rahoittaa, käyttää ja kunnossapitää voimalat asiakkaiden katoilla. Uuden yhtiön avulla energiayhtiöt palvelevat yritysasiakkaita investoimalla aurinkovoimalaan näiden puolesta ja samalla kehittävät uusiutuvan energian osuutta Suomen energiamarkkinassa.
17.12.2018
Pori Energian uudelle biovoimalaitokselle Valmetin toimittamaa automaatioteknologiaa
Valmet toimittaa automaatioteknologiaa Pori Energia Oy:n Aittaluodon biovoimalaitokselle Poriin. Yhtiön Aittaluoto 2020 -hankkeessa korvataan vanhentuneita ja huonommalla hyötysuhteella toimivia voimalaitosprosesseja, vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä energian tuotannossa sekä varmistetaan teollisuuden toimintaedellytyksiä alueella.
14.12.2018
Pori Energia Oy:n perintäpalvelut ovat uudistuneet
Pori Energia Oy:n perintäpalvelut ovat uudistuneet ja monipuolistuneet perintäkumppanin vaihdoksen myötä. Uusi perintäkumppanimme on Ropo Capital Oy. Muutos mahdollistaa asiakkaillemme tarkoin kohdennetut ja helpommin saatavilla olevat palvelut.
12.12.2018
Aittaluodon biopolttoainekattilalaitoksen rakentamisessa hyödynnetään paikallisia toimittajia
Aittaluodon voimalaitoksen modernisointiprojekti työllistää paikallisesti. Pori Energia on allekirjoittanut raumalaisen Raumasterin kanssa sopimuksen polttoaineen kuljetin- ja syöttölaitteesta uudelle biopolttoainekattilalle. Toimitukseen kuuluu biopolttoaineen ja jyrsinturpeen ryöstö nykyiseltä kuljetinlinjalta ja kuljetinlaitteet uudelle kattilalle, muutos mahdollistaa jatkossa polttoaineen syötön nykyiselle- ja uudelle kattilalle.
5.12.2018
Pori Energian joululahjoitus jälleen vähävaraisille nuorille ja lapsiperheille
Pori Energian perinteinen joululahjoitus suunnattiin tänä vuonna Porin sosiaalitoimen kautta alueen vähävaraisille lapsiperheille ja nuorille aikuisille. Pori Energian 5000 euron joululahjoituksen vastaanotti Porin aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen. Lahjoituksen luovutti Pori Energian myynti-insinööri Tomi Riikonen.
30.11.2018
Haemme vahvistusta myyntitiimiimme
Teet suunnitelmallista myyntityötä ja luot uusia asiakassuhteita Pori Energian eri liiketoiminnoille myynti- ja markkinointitiimissämme. Osallistut myyntiprosessin eri vaiheisiin: markkinoinnin suunnitteluun, myynnin toteutukseen sekä aktiiviseen vuorovaikutukseen potentiaalisten ja nykyisten asiakkaiden kanssa.
29.11.2018
Aittaluodon biopolttoainekattilalaitos perustuksiin käytetty 2000 m3 betonia ja 400 paalua
Aittaluodon teollisuusalueella on tehty vuoden 2018 kesän ja syksyn aikana maanrakennus- paalutus ja perustustöitä. Maamassoja on käsitelty tällä hetkellä arviolta 22 000 tonnia ja paaluja tehty yli 400 kappaletta. Lokakuun lopussa tehtiin kattilan ja savupiipun alueen pohjalaatan betonointi. Kyseessä oli Satakunnan isoin betonivalu sitten Olkiluodon ydinvoimalan.
27.11.2018
Kaukolämmön käyttökeskeytys 29.11.2018 vähäraumalla tekniikantiellä klo 8:00 alkaen.
Pori Energia suorittaa Vähälläraumalla Tekniikantiellä kaukolämpöjohtojen korjaustöitä, josta johtuen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään torstaina 29.11.2018 klo 8.00 alkaen. Arvioitu keskeytysaika on noin neljä (4) tuntia. Vaikutusalueella oleviin kiinteistöihin on jaettu korjaustöistä ja katkosta kertova paperinen tiedote.
16.11.2018
Pori Energia Sähköverkot Oy hakee projektityöntekijää.
Haemme Poriin projektityöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2019 saakka. Projektityöntekijän työtehtävät koostuvat pääasiassa meneillään olevan asiakaspalvelujärjestelmän uusimisprojektiin liittyvistä työtehtävistä, joita ovat muun muassa tietojen päivitys ja korjaus sekä dokumentointi.
5.11.2018
Sähkökatko maanantaina 5.11.2018
Sähköt menivät poikki hieman ennen kello kolmea iltapäivällä kaupungin keskustassa sekä keskustan itä- ja pohjoispuolella. Keskustan suojarele laukesi Herralahden asemalta. Sähkökatkos alkoi 14:57 ja päättyi 15:02, asiakkaita oli sähköttä noin 18 000 taloutta.
2.11.2018
Haemme sähköverkon teknistä suunnittelijaa Poriin
Toimit sähköteknisessä organisaatiossa urakointipäällikön alaisuudessa. Edellytämme tehtävään soveltuvaa tutkintoa sähköalalta. Olet etsimämme henkilö, jos kykenet itsenäiseen päätöksentekoon ja haluat oppia uutta. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja pystyt lähestymään erilaisia sidosryhmiä. Olet vastuuntuntoinen ja joustava. Sähköverkkojen ja niiden materiaalien tuntemus katsotaan eduksesi. Lisäksi edellytämme hyviä IT-taitoja sekä sujuvaa suomen kielen taitoa. Muu kielitaito on eduksi.
26.10.2018
Aittaluoto 2020 projektin perustustyöt ovat edenneet betonointi-vaiheeseen
Pori Energia Oy:n Aittaluoto 2020 projektin vaativat ja haastavatkin perustustyöt ovat edenneet uuden kattilan ja savupiipun alueen pohjalaatan betonointi-vaiheeseen. Keskiviikkona 24.10.2018 loppuun saatetuissa rakennusvalvontaviranomaisen pitämissä pohja- ja perustuskatselmuksissa rakenteen betonointivalmius hyväksyttiin ilman huomautuksia.
16.10.2018
Tiistaina 16.10.2018 Karjapihalla kaukolämmön jakelukatkos
Pori Energia suorittaa Karjapihalla kaukolämpökorjaustöitä, josta johtuen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään tiistaina 16.10.2018. Arvioitu keskeytysaika on noin kaksi (2) tuntia.
3.10.2018
Pori Energia järjesti 2.10.2018 Kristiinankaupungin lämpölaitoksessa avoimet ovet päivän
Tiistaina 2.10.2018 Pori Energia järjesti Kristiinankaupungin lämpölaitoksessa avoimet ovet päivän, jossa kerrottiin alueen asukkaille kaukolämmöstä ja aurinkosähköstä.
3.10.2018
Energiakentän vihkiäiset sunnuntaina 30.9.2018
Pori Energian 120-vuotis juhlavuoden lahjoitus Kirjuriluotoon vihittiin sunnuntaina 30.9.2018. Energiakenttä sijaitsee Liikennepuisto Vinkkarin vieressä. Energiakenttään sisältyy lapsille suunnattu leikkiteline sekä aikuisille suunniteltu Street Workout teline. Ohessa kuvia sunnuntain tapahtumasta.
27.9.2018
Sähkökatkoja Porissa
Porissa on ollut keskiviikkoillasta lähtien laajoja sähkökatkoja, joiden piirissä on ollut enimmillään 4772 asiakasta. Vikoja on korjattu yli kolmenkymmenen asentajan ja toimihenkilön voimin. Tällä hetkellä sähköttömiä asiakkaita on noin 250, lähinnä Saariston ja Länsi-Porin alueella. Suurin osa vioista saadaan korjattua tämän päivän aikana.
26.9.2018
Pori Energia uudistaa brändinsä
120-vuotias Pori Energia julkistaa uuden brändinsä Porin Päivä -viikolla. Brändiuudistuksen myötä Pori Energia panostaa asiakaskokemuksen kehittämiseen. Uusiutuva Pori Energia on asiakkailtaan, henkilöstöltään ja ympäristöstään oppiva energiayhtiö, jonka intohimona ja tavoitteena on tuottaa ihanteellista energiaa.
19.9.2018
Kaukolämmön käyttökeskeytys Jääräntiellä 20.9.2018. klo. 8:00 alkaen
Pori Energia suorittaa Jääräntiellä kaukolämpöjohtojen korjaustöitä, josta johtuen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään torstaina 20.9.2018 klo 8.00 alkaen. Arvioitu keskeytysaika on noin kymmenen (10) tuntia.
29.8.2018
Lahti Energia ja Pori Energia ostivat enemmistön e-Protech Oy:stä
Pori Energia on ostanut yhdessä Lahti Energian kanssa enemmistön kiinteistöjen energiatehokkuuspalveluita tarjoavan e-Protech Oy:n osakekannasta. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu myös kiinteistöjen turvallisuuteen ja valvontaan liittyviä palveluita. Hämeenlinnassa kotipaikkaansa pitävän yhtiön toiminta-aluetta on koko Suomi.
22.8.2018
Uusi Porin Päivän ohjelma julkistettiin – teemana porilainen energia
"Porilaista energiaa" on 58. Porin Päivän teema 27.-30.9.2018. Tänä syksynä tuli kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun ensimmäinen sähkövalo syttyi Porissa, josta katsotaan sähkölaitostoiminnan kaupungissa alkaneen. Päivän järjestelyistä vastaavat Pori-Seura, Pori Energia, Porin Yrittäjät, Kävis ja Porin kaupunki.
21.8.2018
Kaukolämmön käyttökeskeytys Tiilimäellä 22.8.2018. klo. 8:00 alkaen
Pori Energia suorittaa Tiilimäen lämpökeskuksella korjaustöitä, josta johtuen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään keskiviikkona 22.8.2018 klo 8.00 alkaen. Arvioitu keskeytysaika on noin kaksitoista (12) tuntia. Vaikutusalueella oleviin kiinteistöihin on jaettu korjaustöistä ja katkosta kertova paperinen tiedote.
20.8.2018
Aittaluoto2020 perustusurakoitsija on valittu
Perustusurakan tekijäksi on valittu Satakuntalainen rakennusliike MVR-Yhtymä Oy. Työ sisältää Pori Energia Oy:n A2020 projektissa rakennettavan voimalaitoskokonaisuuden uudisrakennusten vaatimat paikallavalutyöt sekä betonielementtien hankinta ja asennustyöt. Urakan arvioitu valmistumisaika on kesäkuussa 2019.
17.8.2018
Suomen Hyötytuuli lisää tuotantokapasiteettiaan ostamalla Jokelan tuulipuiston Kalajoella
Suomen Hyötytuuli Oy on ostanut wpd europe GmbH:lta Kalajoella sijaitsevan wpd Jokelan tuulipuisto Oy:n. Suomen Hyötytuuli Oy:n tavoitteena on tuottaa kilpailukykyistä tuulisähköä osakkailleen. Kauppa lisää merkittävästi yhtiön tuulivoiman tuotantoa ja laskee yhtiön tuotantokustannuksia.
3.8.2018
Pitkät työmatkat hurahtavat sähköautolla
Sähköautojen latauspisteet ympäri Suomea ovat tulleet tutuiksi Olli-Pekka Sallille ja Leea Pennanen-Sallille. He ovat sähköautoilleet aktiivisesti jo parin vuoden ajan. Kauppakeskuksissa auton saa usein ladata ilmaiseksi, mutta hitaammin. Pikalaturilla latauksen saa parissa kymmenessä minuutissa.
2.8.2018
Kaukolämpöverkon uusiminen katkaisee Luvianpuistokadun 2.8.
Kaukolämpöverkon uusiminen katkaisee Luvianpuistokadun kaivutyön ajaksi Äestäjänkadulta poliisilaitoksen liikenneympyrään. Työ aloitetaan torstaina 2. elokuuta 2018 kello 21.30 ja se saadaan valmiiksi arviolta kello 05.00 perjantaiaamuna.
1.8.2018
Asiakaspalveluportaali toimii jälleen normaalisti
Pori Energian asiakaspalveluportaali oli huoltotöiden takia poissa käytöstä 1.8. iltapäivästä 3.8.2018 aamupäivään saakka. Portaali toimii jälleen normaalisti. Julkaistu 1.8.2018, päivitetty 3.8.2018 klo 11.14
30.7.2018
Patoaltaan vedenpinnan laskua hyödynnetään öljyntorjuntatöissä Harjavallassa
Länsi-Suomen Voiman Harjavallan vesivoimalaitoksella aloitetaan voimalan yläpuolisten sulkuluukkujen pinnoitustyöt 30.7.2018. Töiden arvioidaan kestävän noin yhdeksän viikkoa. Pinnan lasku ajoittuu ensisijaisesti töiden ensimmäisen noin kolmen viikon ajalle, pääosin 3.-23.8.2018. Käytännössä vedenpinta voi laskea molemmilla kerroilla noin kaksi metriä tavanomaista alemmaksi. Pinnanlasku ulottuu voimalaitokselta aina Kokemäelle asti. Veden pinnan alentamista hyödynnetään Harjavallan öljyvahingon öljyntorjuntatöissä.
23.7.2018
Kaukolämpö on luonnonystävän valinta
Kaukolämpö ei ole vain lämmitystapa, vaan se on toimintavarma ja helppo lämmityspalvelu. Asukas saa nauttia kotinsa tasaisesta lämpötilasta ja lämpimästä käyttövedestä vuoden jokaisena päivänä. Kaukolämpö on myös ekologinen vaihtoehto.
19.7.2018
Suomen sähköjärjestelmän mahdollinen sähköpulatilanne on päättynyt
Fingrid varoitti 19.7.2018 aamulla, että sähkön kotimainen tuotanto ja tuonti eivät mahdollisesti riitä kattamaan sähkönkulutusta ja sähköpulatilanne on mahdollinen. Olkiluodon sähköaseman korjaukset ovat edistyneet päivän aikana hyvin eikä sähköpulaa pidetä enää todennäköisenä.
16.7.2018
Pori Energia uudistaa brändiään osallistavasti, vaikuta SuomiAreenan kansalaistorilla 16.-20.7.
Pori Energia uudistaa brändiään 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Pori Energia kutsuu kansalaisia mukaan uudistustyöhön SuomiAreenan kansalaistorilla 16.-20.7.2018. Pori Energian kansalaistoripisteellä voi käydä tutustumassa visuaalisiin ehdotuksiin ja kertoa mikä kukin ehdotuksessa miellyttää ja mikä ei.
12.7.2018
Robottiauto ja sähköautot kohtaavat satavuotiaan autokaunottaren Rosenlew-museossa tiistaina 17.7.2018
Kun yksi Porin ensimmäisistä autoista, Rolls-Royce Silver Ghost saapui Englannista Rosenleweille Poriin 1920-luvun alussa, suurin osa liikenteestä tapahtui hevosilla. Heinäkuun 17. päivänä vuonna 2018 sama Rolls-Royce tulee Poriin Rosenlew-museon edustalle, mutta vieressä on jotain muuta kuin hevosia. Paikalla on sähköautoja, sekä ilman kuljettajaa kulkeva robottiauto.
11.7.2018
Harjavallan Kultakoukun uimarannan kunnostus jatkuu
Lisätutkimusten ja Siltatien luiskan pesun takia kesken ollut Kultakoukun uimarannan kunnostus ja ennallistaminen jatkuu. Kunnostusalueella olevaa puustoa on raivattu 10.7.2018 ja varsinainen kunnostus jatkuu 11.7.2018 alkaen.
10.7.2018
Asuntomessukohde nro 10 Pori Energia Valovoima
Valo ja varjo, valkoinen ja musta. Pori Energian asuntomessukohde valovoima rakentui kontrasteista. Talon asukkailla Leena ja Tapio Ollonqvistilla on edessään kaksi muuttoa.
5.7.2018
Pori Energia panostaa älykkääseen energiaan - hyötyjinä asiakkaat
Pori Energia ja suomalainen OptiWatti Oy ryhtyvät yhteistyöhön. Pori Energia lisää valikoimiinsa sähkölämmityksen ohjausjärjestelmän, OptiWatin. Lisäksi Pori Energia on myös lanseerannut ilmaisen Pori Energia Spotti -sovelluksen, jonka avulla asiakkaat voivat pienentää sähkönkulutusta. Pori Energian omassa asuntomessukohteessa, Pori Energia Valovoimassa (kohde nro 10) pääsee tutustumaan energiaan ja arkea helpottaviin energiaratkaisuihin asuntomessujen ajan 6.7.-5.8.2018.
5.7.2018
WattiViestin asuntomessut-erikoisnumero ilmestynyt!
Pori Energian WattiViesti -asiakaslehden erikoisnumero on ilmestynyt 5.7.2018. Lehdessä käsitellään energia-asioita Pori Energian asuntomessukohteen kautta. Pori Energia Valovoima on Porin asuntomessujen kohde numero 10.
3.7.2018
Sähkösopimussivumme on uudistunut
Uudistimme sähkösopimussivun rakennetta sekä visuaalista ilmettä. Uudistuksella haluttiin lisätä sopimuksenteon vaivattomuutta.
3.7.2018
Verkkosivuilla käyttökatko tänään klo 8:30-9:30
porienergia.fi sivustolla on käyttökatko tänään ti 3.7.2018 noin klo 8:30-9:30. Käyttökatkon aikana sivusto on poissa käytöstä kokonaan. Katkon aikana nettisivuilla ei voi tehdä toimintoja. Pahoittelemme käyttäjille aiheutuvaa haittaa.
28.6.2018
5 min käyttökatko verkkosivuilla to 28.6. klo 15.30 alkaen
Porienergia.fi -verkkosivuilla noin 5 min käyttökatko to 28.6. klo 15.30 alkaen. Katkon aikana nettisivuilla ei voi tehdä toimintoja. Pahoittelemme käyttäjille aiheutuvaa haittaa.
28.6.2018
Kaukolämmön käyttökeskeytys Porin Uudellakoivistolla 28.6.2018
Pori Energia suorittaa Uudellakoivistolla, Koivistonpuistikonkadulla kaukolämpöjohtojen korjaustöitä, josta johtuen alueen kiinteistöjen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään torstaina 28.6.2018 klo 20.00 alkaen, arvioitu keskeytysaika on noin kymmenen (10) tuntia.
26.6.2018
Aittaluodon biopolttoainekattilalaitoksen pohjatyöt alkavat
Pori Energia päätti joulukuussa 2017 uuden biopolttoainekattilan, lämmön talteenoton ja turbiinin rakentamisesta Aittaluotoon. Arviolta 60 miljoonan euron hanke on edennyt siihen vaiheeseen, että Aittaluodon teollisuusalueella on aloitettu pohjatyöt. Kesän ja tulevan syksyn aikana alueella tehdään maanrakennus-, paalutus- ja perustustöitä. Myös reitti Veikko Lehden lajitteluasemalle tulee muuttumaan rakennustöiden edetessä.
21.6.2018
Kävelykadun sähkökaapit saavat ylleen sanataidetta
Porin kävelykadulla sijaitsevat sähkökaapit saavat pirteämmän ilmeen, kun ne päällystetään kirjailijoiden tekstein sekä niihin sopivin kuvituksin. Sähköisten sanojen avajaiskävely tehtiin torstaina 21. kesäkuuta 2018 kello 11.00 Satakielilavalta alkaen.
20.6.2018
Keskustassa yöllä olleen sähkökatkon syynä 20 kV maakaapelivaurio
Keskiviikon vastaisena yönä kello 01.44 suojareleistys kytki Isosannan sähköasemalta 20 kV katkaisijan auki aiheuttaen sähkökatkon osaan Porin keskusta-aluetta. Laajimmillaan katkon piirissä oli noin 1940 asiakasta. Katkon aiheutti Äestäjänkadun ja Vapaudenkadun välisen 20 kV kaapelin vikaantuminen. Kaikille asiakkaille saatiin sähköt palautettua noin 02.33.Vaurioitunut kaapeli osuus on korvattu varayhteyksin ja vian korjaustoimet käynnistetään tänään 20.6.2018.
19.6.2018
Pori Energia Sähköverkot Oy:n verollinen sähkönsiirtohinta nousee keskimäärin 8,1 % elokuun alusta
Hinnan korotusten avulla rahoitetaan verkostoon tehtäviä investointeja. Pori Energia Sähköverkot nosti edellisen kerran sähkönsiirtohintojaan vuonna 2017, jolloin hinnat nousivat keskimäärin 4,4 prosenttia. Vuosina 2016 ja 2015 siirtohinnat pidettiin samana ja sitä ennen yritys laski siirtohintojaan kaksi kertaa vuosina 2014 ja 2013. Nyt tehtävän hinnankorotuksenkin jälkeen Pori Energia Sähköverkkojen siirtohinnat jäävät selkeästi alle valtakunnallisten keskiarvojen. Kaikki Pori Energia Sähköverkot Oy:n asiakkaat tulevat saamaan kirjallisen tiedotteen hintojen muutoksesta 30.6.2018 mennessä.
15.6.2018
Työt Harjavallan patoaltaan vesialueen ja rantojen puhdistamiseksi etenevät
Harjavallan patoaltaan ja sen lähialueen rantojen, sedimentin ja vedenlaadun tutkimukset on saatu valmiiksi ja kunnostettavat ranta-alueet ovat rajautuneet näiden tutkimusten pohjalta. Pääosin kunnostustoimet tulevat kohdistumaan patoaltaan pohjoisrannalle.
13.6.2018
14.6. 13.6.2018 Porissa Luvianpuistokadulla kaukolämmön käyttökeskeytys
Pori Energia suorittaa Porissa Riihikedossa, Luvianpuistokadulla kaukolämpöjohtojen korjaustöitä, josta johtuen kiinteistöjen lämmönjakelu joudutaan keskeyttämään torstaina 14.6.2018 klo 16:30, arvioitu keskeytysaika on noin kuusi (6) tuntia.